2.-4.8. Masuunigalleria, Lintu, kuoriainen ja muita naapureita-näyttely

Perjantaina 2.8. klo 15:30, näyttelyn avajaiset

Lauantaina 3.8., klo 16:30 – 17:00, Valimossa: Artis talk

Mestarityöpaja


Inkoon Degerbyssä asuvan taidegraafikko Maija Albrechtin teoksissa näkyy kiinnostus vanhoihin luonnontieteellisiin kuvituskuviin. Kuvien lähtökohtana on todellisuuden tarkkailu, tutut kasvit ja linnut, mutta Albrechtin ilmaisu johdattaa ne aina myös arkihavainnon yläpuolelle, avaraksi surrealistiseksi runokuvaksi.

”Teokseni ovat yleensä kuivaneulavedoksia, terävällä piikillä kuparilevylle piirrettyjä muotokuvia linnuista, kasveista ja muista luonnon yksityiskohdista. Kuvani syntyvät työhuoneella syväpainoprässin äärellä. Ikkunan takana aukeaa maisema, joka tarjoaa minulle aiheet. Luonnonkierron seuraaminen on tärkeä osa työskentelyäni. Tapani piirtää toistaa vuodenaikojen vaihtumisen verkkaista rytmiä.”

Albrecht on valmistunut Kuvataideakatemiasta 1998 ja toiminut siellä myös taidegrafiikan lehtorina 2004–2014. Albrechtin teoksia on lukuisissa julkisissa kokoelmissa sekä koti- että ulkomailla.



Maija Albrecht


Vaihtoehtoisia tapoja nähdä, 2016