FESTIVAL NORPAS 4.-6.8.2017 KUUDENNEN KERRAN TAALINTEHTAALLA

Monitaidefestivaali Norpas kutsuu yleisön kokoontumaan 4.-6.8. Taalintehtaan ruukkikylälle esiintymislavojen, paellapatojen ja nuotiotulien äärelle erilaisten taidetyylien ja -lajien pariin ja kokemaan, millaista on espanjalaisen, venäläisen ja suomalaisen musiikin synergia ja miten tanssi ja musiikki tulevat osaksi saaristomaisemaa.

Entistä yllättävimmille esitysmuodoille Norpas avaa tänä vuonna uuden estradin. Slagitiilisen Takkirautavalimon hämärärässä voi kokea mm. Esa Kotilaisen voimarumpuryhmän kuminaa, espanjalaisen Los volublen audiovisuaalisen katastrofin ja Oskar Raskin akrobaattitarinoita, tai löytää performanssitaiteilija Marquetin kokkaamassa paellaa konsertin keskellä.

Visuaalisia taiteita edustavat mm. Suomen johtaviin taidegraafikoihin kuuluva Kuutti Lavonen sekä maailmalla mainetta niittänyt valokuvaaja Sirkka-Liisa Konttinen. Lavonen on ammentanut ilmaisuunsa innoitusta erityisesti barokista ja Italian renessanssista.  Britaniassa elämäntyönsä tehnyt Konttinen valottaa Norpaksen esityksessään kuvin ja sanoin Unescon Maailman muisti -rekisteriinkin liitettyä dokumenttiprojektiaan Bykerin Koillis-Englantilaisesta teollisuusyhteisöstä.

Uuden avauksen Norpas festivaalien kuvataidekenttään tuo puolestaan barcelonalainen Joaquin Jara, joka toteuttaa Taalintehtaalle ympäristötaideteoksen. Jaran teoksissa ulkoiset voimat ovat olennainen osa teoksen syntyprosessia, aika muuttaa teosta ja niin kuuluu ollakin. Teos jää pysyvästi Taalintehtaalle ajan ja luonnon muokattavaksi.

Norpaksessa perinteeksi muodostuneessa kinokonsertissa eläydytään Kalevalaan Reino Niinirannan (1927–2012) vuonna 1975 valmistuneen 7-osaisen Kalevala-animaatiosarjan myötä, johon säveltämänsä musiikin soittaa folk-progeyhtye Stringpurée Band.

Verstaan perjantain jazzillan kruunaa espanjalainen, kymmenen vuotta maailman esiintymislavoja kiertänyt ja Suomeen ensi kertaa saapuva Za! Barcelonalaisen bändin tyyliä on hankala määritellä, sillä lukuisine instrumentteineen se luovii niin rockin kuin jazzinkin äärirajoilla ja luonnehtii itse musiikkiaan post-world musiikiksi. Lauantaina Verstaan tunnelmasta vastaavat mm. Kauko Röyhkä ja Severi Pyysalo sekä Venäjän uuden rockin tiennäyttäjänä 80-luvulta saakka toiminut moskovalainen Tsentr. Yhtyeen sielu Vasili Shumov on muusikko, taiteilija ja elokuvaohjaaja ja on asunut Los Angelesissa vuodesta 1990.

Sunnuntain ohjelmassa painottuu saaristoluonto, joka toimii useiden esitysten näyttämönä. Lähituntumaan luonnon kanssa johdattaa mm. Sade Kamppilan ja Viivi Roihan akrobaattinen nykysirkusesitys, Metsä – The Forest Project.

Kattavampi artistilistaus löytyy festivaalin nettisivulta. Festivaalin ohjelmisto täydentyy vielä mm. vapaan taiteen ohjelmiston sekä työpajojen osalta.

Liput tulevat myyntiin 1.6. Norpaksen kotisivuille.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Ville Laitinen, ville@festivalnorpas.fi 040 770 00 65

Taidekuraattori Ritva Kovalainen, info@festivalnorpas.fi, 040 547 84 64

Metsä – The Forest Project   kuva: Isla Peura

www.festivalnorpas.fi

www.facebook.com/festivalnorpas

www.instagram.com/festivalnorpas

https://twitter.com/festivalnorpas