VaSaMu

Masuuni
Yhdessä, installaatio

VaSaMu on taiteesta kiinnostuneiden kemiönsaarelaisten naisten vapaamuotoinen ryhmittymä, joka syntyi Norpas -festivaalin järejstämän taidetyöpajan tuloksena kaksi vuotta sitten. Työpajan ohjaajana toimi Marjo Levlin. Työpaja loppui, mutta keväisin VaSaMu herää eloon ja alkaa valmistautua paikallisen taidetervehtyksensä tekemiseen Norpas festivaaleille, nyt kolmatta kertaa.

VaSaMujen yhteisen tilateoksen nimi on tänä vuonna ”yhdessä”, joka on myös Suomi 100 vuotta- juhlan teema. VaSaMu puolestaan on tänä vuonna Vahvasti Saarelle Muuttaneet, ja mukana on kahdeksan naista: Amina Alsharkat, Marianne Jokinen, Marjatta Karikoski, Sari Kippilä, Sini-Tuulia Numminen, Sirkku Päivärinta, Ayaa Shek Jalall ja Pirkko-Liisa Topelius.

”Ensimmäisenä vuonna VaSaMu oli Vaaralliset Saarelle Muuttaneet. Kokoonnuimme silloin  pohtimaan naiseutta, äiteyttä, toiveitamme ja suhdettamme Kemiönsaareen. Vaikka katsoimme saaremme luontoa ihaillen, osasimme olla myös kriittisiä päättäjien tapaan hoitaa yhteisiä asioitamme. Teimme näyttelyn, joka  koostui henkilökohtaisia tarinoista eri tavoin toteutettuina sekä ”Puhuvat päät” –videon, Marjatta Karikoski kertoo.

”Vuonna 2016 VaSaMu oli Vasta Saarelle Muuttaneet. Teemamme oli Ihmisyys ja materiaalina tekstiili. Saimme joukkoomme syyrialaisen Ayan, ja oppaaksemme tekstiilien maailmaan taiteilija Teija Purasen. Teokset ripustettiin Norpas- festivaalin aikana Taalintehtaan masuunin ympäristöön”.